Viimeiset kymmenen (?) vuotta elokuvien kestolapsukaisena esiintynyt Dakota Fanning alkaa olla jo vähän isompi tyllerö (ja edelleen ihan yhtä ihQ) ja loistaa Sue Monk Kiddin kirjaan perustuvassa elokuvassa, jota on kai pakko kuvata sanalla lämminhenkinen. Muutenkin elokuvassa on sellaisia nobodyja kuin Queen Latifah, Jennifer Hudson, Alicia Keyes, Sophie Okonedo ja Paul Bettany...
Dakota on Lily, joka elelee 1960-luvun rasistisessa pikkukaupungissa väkivaltaisehkon isänsä kanssa. Äitiä ei ole, sillä neljävuotiaana Lily vahingossa ampui tämän. Äidin kaipuu on kuitenkin kova samoin syyllisyys tämän menettämisestä. 14-vuotiaana Lily sitten karkaa palvelustyttönsä Rosaleen kanssa äidin jäljille ja päätyy eteläcarolinalaiseen kaupunkiin, jossa Boatwrightin sisarukset kasvattelevat mehiläisiä. On äidillinen August, eriskummallinen May ja itsetietoinen June, joiden hoteisiin karkulaiset päätyvät.
Mehiläiset, naisten oikeudet, mustien oikeudet, kodin ja rakkauden kaipuu kietoutuvat varsin viihdyttäväksi tarinaksi, eivätkä vähiten hienojen näyttelijöiden ansiosta. On aika hienoa nähdä miten rankat aiheet saadaan esitettyä kevyesti ja kauniisti niiden arvoa kuitenkaan mitätöimättä.
maanantai 11. lokakuuta 2010
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Pianistin sivunkääntäjä
Vaihteeksi esittelemme ranskalaista korkeakulttuuria, joka tarjoaa ihan herkulliset lähtökohdat, mutta lopussa valitettavasti lässähtää kuin liian aikaisin uunista nostettu kohokas. Tai liian myöhään. Tai jotain, en tiedä koska en ole kohokkaita ikänäni tehnyt...
Melanie on teurastajan tytär, joka soittaa pianoa kuin pieni eläin. Vanhemmat kannustavat ja lapsonen pyrkiikin akatemiaan tms. Valitettavasti soittoura tyssää alkuunsa kuuluisan konserttipianistin Arianen ansiosta.
Vuosia myöhemmin pitkävihainen Melanie kohtaa Arianen uudelleen ja pääsee tämän sivunkääntäjäksi. Melanie tekee itsestään muutenkin korvaamattoman ja saa Arianen riippuvaiseksi itsestään. Symbioottinen suhde on kuitenkin vain silmänlumetta, sillä Melanien tarkoituksena on kostaa, sillä Arianen vuoksi hän menetti oman pianistin uransa.
Elokuva tarjoaa mahdollisuuksia hyvinkin julmiin käänteisiin, mutta valitettavasti ne jäävät toteutumatta ja loppujen lopuksi Melanien kosto on hyvinkin tylsä, tavallinen ja sellainen, jonka joku voisi oikeastikin toteuttaa. Minä ainakin olisin kaivannut vähän verenvuodatusta ja kirkumista, joita ei oikein ollut kumpaakaan.
Melanie on teurastajan tytär, joka soittaa pianoa kuin pieni eläin. Vanhemmat kannustavat ja lapsonen pyrkiikin akatemiaan tms. Valitettavasti soittoura tyssää alkuunsa kuuluisan konserttipianistin Arianen ansiosta.
Vuosia myöhemmin pitkävihainen Melanie kohtaa Arianen uudelleen ja pääsee tämän sivunkääntäjäksi. Melanie tekee itsestään muutenkin korvaamattoman ja saa Arianen riippuvaiseksi itsestään. Symbioottinen suhde on kuitenkin vain silmänlumetta, sillä Melanien tarkoituksena on kostaa, sillä Arianen vuoksi hän menetti oman pianistin uransa.
Elokuva tarjoaa mahdollisuuksia hyvinkin julmiin käänteisiin, mutta valitettavasti ne jäävät toteutumatta ja loppujen lopuksi Melanien kosto on hyvinkin tylsä, tavallinen ja sellainen, jonka joku voisi oikeastikin toteuttaa. Minä ainakin olisin kaivannut vähän verenvuodatusta ja kirkumista, joita ei oikein ollut kumpaakaan.
Babel
Jos kaipaat kurjuuden maksimointia ja haluat nähdä Bräd Pittin ryppyisenä, Babel on valintasi.
Kolmelle mantereelle noin vuorokauden aikana sijoittuva pläjäys on täynnä angstia ja ahdistusta. On muslimilapsosia, jotka tyhmyyksissään lykkäävät kaiken alulle ammuskellessaan vuohia vainoavien petoelukoiden sijaan jotain ihan muuta. On Brädi ja Cate Blanchett, jotka ovat paenneet Marokon aavikoille parantelemaan avioliittoaan ja etsimään itseään tai ties mitä. Ovat heidän lapsukaisensa kaukana Ameriikassa ja meksikolainen nanny, joka vain haluaa päästä poikansa häihin. On äitinsä menettänyt kuuro japanialaistyttönen, joka etsii läheisyyttä aavistuksen epätoivoisin keinoin. Kaikki nämä onnistutaan kylläkin hämmästyttävän hyvin sitomaan yhteen, mutta aikamoisen masentavalla tavalla.
Jos Babelin tarkoitus on herätellä pohdiskelemaan maailman kurjuutta, se kyllä onnistuu. Valitettavasti minä ainakin tulkitsin tämän taas vähän ameriikkalaiseksi isänmaallisuushehkutukseksi, jossa halutaan näyttää, että alemmat kastit eivät nyt vaan osaa elää ja toimia oikein ja ovat muutenkin vähän epäilyttäviä.
Kolmelle mantereelle noin vuorokauden aikana sijoittuva pläjäys on täynnä angstia ja ahdistusta. On muslimilapsosia, jotka tyhmyyksissään lykkäävät kaiken alulle ammuskellessaan vuohia vainoavien petoelukoiden sijaan jotain ihan muuta. On Brädi ja Cate Blanchett, jotka ovat paenneet Marokon aavikoille parantelemaan avioliittoaan ja etsimään itseään tai ties mitä. Ovat heidän lapsukaisensa kaukana Ameriikassa ja meksikolainen nanny, joka vain haluaa päästä poikansa häihin. On äitinsä menettänyt kuuro japanialaistyttönen, joka etsii läheisyyttä aavistuksen epätoivoisin keinoin. Kaikki nämä onnistutaan kylläkin hämmästyttävän hyvin sitomaan yhteen, mutta aikamoisen masentavalla tavalla.
Jos Babelin tarkoitus on herätellä pohdiskelemaan maailman kurjuutta, se kyllä onnistuu. Valitettavasti minä ainakin tulkitsin tämän taas vähän ameriikkalaiseksi isänmaallisuushehkutukseksi, jossa halutaan näyttää, että alemmat kastit eivät nyt vaan osaa elää ja toimia oikein ja ovat muutenkin vähän epäilyttäviä.
Zodiac
Jos elokuva kestää 157 minuuttia, pitkästymisen todennäköisyys on kasvaa jo melko suureksi. Zodiacin kanssa näin ei kuitenkaan pääse käymään, sillä jollain kummalla tavalla jokainen minuutti pitää otteessaan.
Tarinahan siis perustuu tositapahtumiin alkaen 1960-luvun lopulta, jolloin San Franciscon alueella hillui itseään Zodiaciksi kutsuva sarjamurhaaja, joka lähetteli liudan kirjeitä useisiin sanomalehtiin. Eräässä näistä lehdistä on vastikään aloittanut sarjakuvapiirtäjänä Robert Graysmith (jonka kirjaan elokuva perustuu ja jota esittää Gyllenhaalin Jake). Graysmith pääsee seuraamaan tapahtumasarjaa aitiopaikalta ystävystyttyään rikostoimittaja Paul Averyn (Robert Downey Jr.) kanssa. Harvinaisen hankalaa rikossarjaa selvittää etsivä Mark Ruffalon esittämä Dave Toschi, joka ainakin tässä teki minuun vaikutuksen, vaikken aikaisemmin ole herrasta ihmeemmin välittänyt.
Zodiac ei mässäile väkivallalla, vaikka ohjaajana on Sevenistä ja Fight Clubistakin tuttu David Fincher. Enimmäkseen se on kertomus tapauksesta, jota ei osattu aikanaan selvittää ja joka imaisi sitä tutkineet niin tiukasti otteeseensa, että heistäkin tuli Zodiacin uhreja. Tavalla tai toisella.
Tarinahan siis perustuu tositapahtumiin alkaen 1960-luvun lopulta, jolloin San Franciscon alueella hillui itseään Zodiaciksi kutsuva sarjamurhaaja, joka lähetteli liudan kirjeitä useisiin sanomalehtiin. Eräässä näistä lehdistä on vastikään aloittanut sarjakuvapiirtäjänä Robert Graysmith (jonka kirjaan elokuva perustuu ja jota esittää Gyllenhaalin Jake). Graysmith pääsee seuraamaan tapahtumasarjaa aitiopaikalta ystävystyttyään rikostoimittaja Paul Averyn (Robert Downey Jr.) kanssa. Harvinaisen hankalaa rikossarjaa selvittää etsivä Mark Ruffalon esittämä Dave Toschi, joka ainakin tässä teki minuun vaikutuksen, vaikken aikaisemmin ole herrasta ihmeemmin välittänyt.
Zodiac ei mässäile väkivallalla, vaikka ohjaajana on Sevenistä ja Fight Clubistakin tuttu David Fincher. Enimmäkseen se on kertomus tapauksesta, jota ei osattu aikanaan selvittää ja joka imaisi sitä tutkineet niin tiukasti otteeseensa, että heistäkin tuli Zodiacin uhreja. Tavalla tai toisella.
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Up in the Air
Kun mies haluaa lainata romanttisen komedian, ei passaa muuta kuin suostua. Näin kävi meillä lauantai-iltana. Elokuvaksi valikoitui George Clooneyn tähdittämä Up in the Air, johon poiccis viehtyi trailerin nähtyään.
Clooney on Ryan, joka työkseen erottaa ihmisiä. Hänet siis palkataan munattomien esimiesten tilalle antamaan potkuja. Ryan pitää työstään, eikä vähiten siksi, että pääsee matkustamaan. Hän käytännössä elää lentokoneissa ja lentokentillä. Siksi shokki onkin melkoinen, kun firman uusi tulokas Natalie on kehittänyt järjestelmän, jonka avulla voidaan potkujen jakelu suorittaa tietokoneen kautta eikä matkustamista enää tarvita.
Ryan saa kuitenkin opettaa työnsä salat Natalielle, jotta tämä ymmärtää mistä on kysymys. Seuraa lentelyä ympäriinsä, ikuisen poikamiehen retkahtamista ja sen sellaista. Ei-tyypilliseksi romanttiseksi komediaksi Up in the Airin tekee kuitenkin se, että loppu ei ole ihan perinteinen. Prinssi ei saakaan prinsessaansa ja puolta valtakuntaa, mikä on kieltämättä ihan piristävää vaihtelua, vaikka elokuva ei muuten niin hirveästi minua sykähdyttänytkään.
Clooney on Ryan, joka työkseen erottaa ihmisiä. Hänet siis palkataan munattomien esimiesten tilalle antamaan potkuja. Ryan pitää työstään, eikä vähiten siksi, että pääsee matkustamaan. Hän käytännössä elää lentokoneissa ja lentokentillä. Siksi shokki onkin melkoinen, kun firman uusi tulokas Natalie on kehittänyt järjestelmän, jonka avulla voidaan potkujen jakelu suorittaa tietokoneen kautta eikä matkustamista enää tarvita.
Ryan saa kuitenkin opettaa työnsä salat Natalielle, jotta tämä ymmärtää mistä on kysymys. Seuraa lentelyä ympäriinsä, ikuisen poikamiehen retkahtamista ja sen sellaista. Ei-tyypilliseksi romanttiseksi komediaksi Up in the Airin tekee kuitenkin se, että loppu ei ole ihan perinteinen. Prinssi ei saakaan prinsessaansa ja puolta valtakuntaa, mikä on kieltämättä ihan piristävää vaihtelua, vaikka elokuva ei muuten niin hirveästi minua sykähdyttänytkään.
Shutter Island
Vuosi on 1954 ja sheriffi Teddy Daniels (Leo DiCaprio) lähtee uuden työparinsa Chuckin (Mark Ruffalo) kanssa Shutter Islandille tutkimaan katoamistapausta. Saarella sijaitsee vankimielisairaala, jonne on teljetty pahimmat mahdolliset kriminaalit, joita ei voi minnekään muualle sijoittaa. Tuosta äärimmäisen suljetusta ja vartioidusta laitoksesta on kuitenkin nyt päässyt eräs murhaaja livahtamaan.
Ashecliffen vankimielisairaala vaikuttaa alun alkaenkin oudolta paikalta. Ja vielä hämärämmäksi kaikki muuttuu, kun Teddylle selviää, että sairaalassa on yksi ylimääräinen potilas, josta ei löydy mitään tietoja. Onko tämä potilas mies, joka on murhannut Teddyn vaimon pari vuotta aiemmin?
Martin Scorsesen ohjaama leffa saa nopeasti otteeseensa ja pitää siinä loppuun asti, jolloin paljastuu, ettei juuri mikään ole sitä, miltä on näyttänyt. Vielä paremmaksi leffa olisi tosin tullut, jos lopussa olisi ollut vielä yksi radikaali juonenkäänne lisää. Kaikesta huolimatta Shutter Island on oikein erinomainen elokuva ja takavuosien pulloposki teini-idoli Leo ihan mukiinmenevä näyttelijä.
Ashecliffen vankimielisairaala vaikuttaa alun alkaenkin oudolta paikalta. Ja vielä hämärämmäksi kaikki muuttuu, kun Teddylle selviää, että sairaalassa on yksi ylimääräinen potilas, josta ei löydy mitään tietoja. Onko tämä potilas mies, joka on murhannut Teddyn vaimon pari vuotta aiemmin?
Martin Scorsesen ohjaama leffa saa nopeasti otteeseensa ja pitää siinä loppuun asti, jolloin paljastuu, ettei juuri mikään ole sitä, miltä on näyttänyt. Vielä paremmaksi leffa olisi tosin tullut, jos lopussa olisi ollut vielä yksi radikaali juonenkäänne lisää. Kaikesta huolimatta Shutter Island on oikein erinomainen elokuva ja takavuosien pulloposki teini-idoli Leo ihan mukiinmenevä näyttelijä.
torstai 6. toukokuuta 2010
Blue Velvet
Haksahdimme vuokraamaan keskiviikkoillan ratoksi eroottisen trillerin (tai eroottisen hillerin, kuten minä sanon) nimeltä Blue Velvet. David Lynchia siis ja ihan jopa Kyle McLachlanilla höystettynä. Viime kesänähän minä katsoin Mulholland Driven ja Lost Highwayn, jotka molemmat menettelivät.
Mutta Blue Velvet.
Jumaleissön mitä scheissea. Eihän siinä ollut päätä eikä häntää! Eikä kyllä mitään muutakaan. Ihan kiva jos joku tästäkin jotain ymmärsi, minä nimittäin en.
Mutta Blue Velvet.
Jumaleissön mitä scheissea. Eihän siinä ollut päätä eikä häntää! Eikä kyllä mitään muutakaan. Ihan kiva jos joku tästäkin jotain ymmärsi, minä nimittäin en.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)