maanantai 20. heinäkuuta 2009

Lisää outoja teitä

Lynchilla jatketaan, tällä kertaa katseluvuorossa oli Lost Highway. Mulhollandiin verrattuna vähemmän ahdistava, vaikka olihan Lostissakin omat twinpeaksinsa, etenkin alussa. Enemmän mieleeni kuitenkin tuppasi Tarantinon tuotanto, vaikkapa Death Proof. Älkää kysykö miksi.

Kokonaisuutena meikkis näkisi asian niin, että pääteemana oli mustasukkaisuus, jota käsitellään kahdessa setissä. Ensin asiaa katsotaan petetyn aviomiehen (Bill Pullman) silmin, sitten kolmannen osapuolen (Balthazar Getty) kautta. Mutta oli miten päin vain, aina miehet tahtovat omistaa naisensa (suloinen Patricia Arquette).

Ensimmäisessä "sessiossa" mies ei puhu vaimolleen eikä vaimo miehelleen, mutta mielikuvitus lähtee hurjaan laukkaan. Sitten tehdään tekoja, joita ei pystytä tunnustamaan edes itselleen, muuta kuin filminpätkä kerrallaan. Ja kun totuus lopulta on paljastuvinaan, sen painoa on mahdoton kestää.

Toisaalla nuori mies päätyy paneskelemaan gangsterin heilaa. Eihän siitäkään mitään hyvää voi seurata. Kannoilla keikkuu taaskin kalpeanaamainen ystävämme Mustasukkaisuus, tai voisi se olla Kuolemakin, mutta eikö se olisi vähän liian kliseemäistä. Jossain kohtaa nämä kaksi tarinaa törmäävät. Vai joko ne törmäsivät?

Kermana kakun päälle saadaan vielä pornoleffaa Marilyn Mansonilla ja Rammsteinia. Sehr gut!

Kolme tähteä taisin tälle luvata, vaikka on tuo tähditys viime aikoina vähän jäänyt. Ja odottelen diileriltäni vielä Blue Velvetiä. Sitten saavat Lynchit minun osaltani toistaiseksi riittää.

Ei kommentteja: