torstai 25. lokakuuta 2007

Punertava Lohikärmes

Luin Robert Harrisin Punaisen lohikärmeksen joskus pauttiarallaa pari-kolme vuotta sitten. Kirja oli hyvä, mutta en jaksa muistaa siitä kuitenkaan mitään erityisempiä yksityiskohtia. Muistan vain, että se oli hyvä, erinomainen, loistava. Siitä syystä odotukset filmatisointia kohtaan eivät olleet korkealla. Yleensähän hyvä kirja pilataan viimeistään siinä vaiheessa kun joku keksii kaivaa videokameran esiin. Täytyy myöntää, että RD:tä edeltänyt Lecter-filmatisointikikkare Hannibal ei myöskään erityisemmin nostanut odotuksia.

Luojan kiitos olin jälleen kerran väärässä! Elokuvan ainoa hankaluus on se, että se sijoittuu aikaan ennen Uhrilampaita, mutta on tehty trilogian viimeisenä. Toisin sanoen Anthony Hopkins ei ole enää mikään nuorukainen esittäessään nuorehkoa Hannibalia. Ja se kieltämättä näkyy välillä hiukan liiallisena meikkinä Hopkinsin naamalla. Täytyyt myös myöntää, että en pidä Red Dragonin Lecteristä niin paljoa kuin Uhrilampaiden Lecteristä. Uhrilampaissa Lecter on sivistynyt ja hillitty maailmanmies, joka herättää ristiriitaisia tunteita saamalla katsojan pitämään itsestään ja olemalla silti kajahtanut psykopaatti. RD:ssa Lecter on kuitenkin verenhimoisempi ja ilmiselvemmin julma, jotenkin suoraviivaisempi ja helpommin ymmärrettävä, tavanomaisempi. Melkein tylsä. Sympaattinen puoli on karissut lähes kokonaan pois ja hän on vain hullu. Liekö Hopkins alkanut pikkuhiljaa kyllästyä Lecteriin vai mistä tämä lie johtuu.

Edward Nortonin roolisuorituksesta en koe olevani kykenevä sanomaan mitään järjellistä, koska mies on yksinkertaisesti niin i-ha-na!!! Suloinen. Syötävän söpö. Herkullinen. Teinkö jo kantani selväksi?
Mutta Ralph Fiennes ja Hammaskeiju. Raplh Fiennes on Hammaskeiju. Ralph Fiennes tekee Red Dragonissa sen minkä Anthony Hopkins teki aikoinaan Uhrilampaissa. On mieletöntä katsoa, kuinka Francis Dolarhyde ja Punainen lohikäärme taistelevat tilasta Dolarhyden ruumiissa ja mielessä. On järkyttävää nähdä kuinka mr. D luo näennäisen normaalin suhteen Rebaan ja samalla tietää, että se näennäinen normaalius katoaa ennen pitkää. Jos sitä ei muusta tiedä niin tavasta, jolla mr. D niin sanotusti "saa teltan pystyyn".

Juonellisesti loppu on hiukan tylsä ja perinteinen. En tarkoita niinkään Dolarhyden sitkeähenkisyyttä kuin sitä, mikä laukaisee hänen tuhovimmansa. On melko yksinkertainen ratkaisu, että Dolarhyden päässä napsahtaa lopullisesti kun Reba "pettää" hänet, mutta toisaalta jokin monimutkaisempi juonikuvio olisi voinut olla epäuskottava. Sillä eikö rakkaus ja siinä pettyminen lopulta ole ihan uskottava syy (jo valmiiksi sairaan) mielen järkkymiseen? Tarvitseeko ihminen, joka on lopulta, vastoin omia odotuksiaankin pystynyt luottamaan toiseen sen enempää kiihoketta pirstaloituakseen lopullisesti?

Nimimerkki "Pihi tähdittäjä" antaa Red Dragonille neljä ja puoli tähdykkää.

(Hei! Täähän alkaa melkein kuulostaa jo oikealta elokuva-arvostelulta! Vielä kun pääsen eroon pääosanesittäjän (tässä tapauksessa siis Herkku-Edin) ulkoisten avujen arvostelusta ja osaan peilata elokuvan sisältöä globaalin politiikan liikahduksiin suhteessa pienen ihmisen yksinäisyyteen tässä post-impearialistisessa ajassa voin ryhtyä täysipäiväiseksi elokuva-arvostelijaksi. Eli siis never. Jälkimmäinen voi onnistua, ensimmäinen ei koskaan...)

Edit 26.10. lisäilin kuvia, joiden laatua pahoittelen... Printscreeen ei näköjään skulaa dvd:n kanssa, joten jouduin ihan vaan ottamaan valokuvan tietokoneen näytöstä...

tiistai 23. lokakuuta 2007

The Day After Tomorrow

Ainoa mikä TDAT:sta puuttui oli se, että Hell-sinki (lausuttuna jenkkikorostuksella) ei tuhoutunut ja että ei näytetty pieniä intialaisia osoittamassa suosiotaan Yhdysvaltain presidentin loppupuheelle. Muuten siinä oli kaikki mitä kunnollisessa maailmanlopunkuvauksessa tuleekin olla:
  • yllättäviä testituloksia, jotka huomaa ensimmäisenä joku nobody, jota kukaan ei meinaa uskoa
  • random-kiinalainen, josta tehdään vaimon puhelun kautta sen verran sympaattinen hahmo, että hänen kuolemansa tuntuu ikävältä
  • eronnut pariskunta, joka traagisten tapahtumien kautta löytää jälleen toisensa ja täten pönkittää uskoa perheeseen pyhänä kolminaisuutena
  • tovereidensa puolesta oman henkensä uhraava vanha jermu
Lisäksi TDAT:ssa oli vielä paljon muuta kivaa, kuten esimerkiksi ne järkyttävät digitaalisudet. Toivottavasti ne tehnyt henkilö sai potkut välittömästi... Myös Jack Hallin ja Jasonin ihmeellinen itselämmitävä ja itsevalaiseva teltta oli jännittävä lisä. Tuollaisia kannattaisi alkaa valmistaa ihan kuluttajamarkkinoille. Ei haittaa vaikka ulkona on -50 astetta pakkasta, teltassa voi silti olla ihan ilman päällysvaatteita.

Ainoa mikä elokuvan olisi voinut pelastaa olisi ollut se, että koko maailman olisi tosiaan jäätynyt lopussa. Mutta kun ei niin ei.

Roland Emmerich. Kiitos tästä(kin) saastasta!
Sir, I'm the president of the electronics club, the mathematics club, and the chess club. If there is a bigger nerd in here, please point him out.

Halvalla menee mutta menköön

Lahden Ilveksessä ja Kuvapalatsissa pääsee tölläämään kaikkia leffoja viidellä eskolla teattereiden viimeisen aukioloviikon aikana! Check this out!

maanantai 22. lokakuuta 2007

Ocean's Thirteen

Miten en yhtään muista, että tämä elokuva olisi tullut leffateattereihin? No, eipä sitä voi kaikkea muistaakaan.

Perjantaina otettiin ja vuokrattiin kaksi leffaa, Ocean's Thirteen ja Unknown. Leffojen höysteeksi oli juustoja ja valkkaria. Valkoviinin takia Unknown on meikäläiselle ihan tuntematon, nukuin ekan vartin jälkeen melkostalailla sikeästi. Ocean's Thirteen tuli kuitenkin katsottua ihan tikkana pystyssä.

Kahden ensimmäisen - siis Ocean's Elevenin ja Ocean's Twelwen - jälkeen en oikein uskaltanut odottaa mitään tajuntaa räjäyttävää. Toivoin kuitenkin, että leffa noudattelisi samaa nokkelanhauskaa linjaa. Ihan en ole selvillä siitä, mistä tuo kolmetoista oli leffaan saatu. Vähän väkisin nimi oli väännetty.

Muuten elokuva oli kuitenkin todella viihdyttävä ja ihanasti täynnä viitteitä niin edellisiin elokuviin (alkuperäiseen Ocean's Eleveniin ja uusiin versioihin) kuin tähtien yksityiselämään ja maailmanmenoon ylipäätänsäkin. Esimerkkeinä mainittakoon George Clooneyn (i-h-a-n-a) hahmon Danny Oceanin toteamus, että hän voikin tästä sitten lihoa (> Syriana). Tai Brad Pittin (i-i-i-i-i-h-a-n-a) esittämän Rustyn haaveentapainen aloilleen asettumisesta ja parin lapsen hankkimisesta (> Kyllä te sen itsekin tiedätte). Meksikolaisella tehtaalla käytiin työtaistelua, jossa polttopulloina oli totta kai tequila-pullot ja huimat palkankorotusvaateet, en nyt muista, taisteltiinko siinä ihan 3,5 eurosta per nenä.

Edellisten leffojen tunteminen ei ole välttämättömyys, mutta se auttaa ymmärtämään tiettyjä juttuja. Muutenkin tämä elokuva päättää Oceanin Dannyn jengin saagan - siis toivottavasti. Ocean's Fourteen voisi olla jo vähän liikaa.

"You shook Sinatra's hand. You should know better."

Googled Up

Pari viikkoa sitten kävimme katsomassa hengentuotteen nimeltä Paksuna (Knocked Up). Ihan elokuvateatterissa, mitä ei todellakaan tapahdu kovin usein. Kumpikaan meistä ei ollut elokuvasta mitenkään ylimaallisen kiinnostunut etukäteen, minä varmaan enemmän kuitenkin.

Paksuna oli kuitenkin yllättävän hyvä omassa luokassaan. Trailerien perusteella odotin tosin enemmän sellaista päätöntä teinimeininkiä ja pissa-kakkahuumoria. Kyllä sitäkin oli mutta ehkä aavistuksen verran aikuisemmalla tasolla. Muutamia kohtalaisen herkullisia hahmoja oli myös saatu mukaan mm. johtajan assistentti (?) Jill, jolta seuraava sitaatti (www.imdb.com):
Oh, no, we're not asking you to lose weight. That would be illegal. We just want you to be healthy, by eating less. So go home, weigh yourself on a scale, write than down. Then subtract 20 from that number. And weigh that. Yeah.
Sitä en kyllä tiedä miten hyvin Paksuna kestää aikaa, tosin onko tällaisten elokuvien edes tarkoitus kestää aikaa, en tiedä. Nyt se oli kyllä ihan ajan hermolla kaikkine googlailuineen, joka kyllä alkoi itse asiassa jo ärsyttää.

Loppuarvosanaksi voisin antaa kolme tähteä (***). Olen tähtien kanssa yleensä aika pihi ja tuo kolme on minulta tosi paljon. Leffasta jäi kuitenkin hyvä fiilis.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Nimikilpailu!!!

Voittaja saa... öö... hyvän mielen?

Aimo heitti tuon nimen kun kysyin mikä pistetään nimeksi, mutta ehkä joku parempi olisi parempi...