sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Babel

Jos kaipaat kurjuuden maksimointia ja haluat nähdä Bräd Pittin ryppyisenä, Babel on valintasi.

Kolmelle mantereelle noin vuorokauden aikana sijoittuva pläjäys on täynnä angstia ja ahdistusta. On muslimilapsosia, jotka tyhmyyksissään lykkäävät kaiken alulle ammuskellessaan vuohia vainoavien petoelukoiden sijaan jotain ihan muuta. On Brädi ja Cate Blanchett, jotka ovat paenneet Marokon aavikoille parantelemaan avioliittoaan ja etsimään itseään tai ties mitä. Ovat heidän lapsukaisensa kaukana Ameriikassa ja meksikolainen nanny, joka vain haluaa päästä poikansa häihin. On äitinsä menettänyt kuuro japanialaistyttönen, joka etsii läheisyyttä aavistuksen epätoivoisin keinoin. Kaikki nämä onnistutaan kylläkin hämmästyttävän hyvin sitomaan yhteen, mutta aikamoisen masentavalla tavalla.

Jos Babelin tarkoitus on herätellä pohdiskelemaan maailman kurjuutta, se kyllä onnistuu. Valitettavasti minä ainakin tulkitsin tämän taas vähän ameriikkalaiseksi isänmaallisuushehkutukseksi, jossa halutaan näyttää, että alemmat kastit eivät nyt vaan osaa elää ja toimia oikein ja ovat muutenkin vähän epäilyttäviä.

Ei kommentteja: