lauantai 19. syyskuuta 2009

Iljettävää

Hohhoijaa. Poicciksen kanssa leffojen vuokrausta hankaloittaa se, että minä olen nähnyt niitä ilmeisesti aika paljon enemmän. Tästä syystä sain taannoisena iltana valita minkä katsomme. Ja. Noh. Sanotaan nyt vaikka niin, että se ei ehkä ollut ihan paras ratkaisu.

Minä halusin nähdä Parfyymin. Ja senhän minä näin. Mutta voi tsiisus mikä leffa.

Olen nähnyt ja katsonut jos jonkinlaista iljettävää ja kuvottavaa pätkää (en sentään Andalusialaista koiraa tai Salòa), mutta jotenkin Parfyymin alku oli kyllä aika ällöttävä kalanraatoineen ja synnytyksineen. Hivenen hämmentävää oli, että kaksi niinkin laadukasta näyttelijää kuin Dustin Hoffman ja Alan Rickman löytyivät tästä sopasta ja kieltämättä heidän suorituksensa olivat elokuvan parasta antia.

Tarina oli typerä. Tai no pohjimmiltaan ihan mielenkiintoinen, mutta päähenkilö oli ärsyttävä, iljettävä ja typerä. Lopun ryhmäseksikohtaus oli joko tylsä tai vastenmielinen mutta hei, saatiinhan sillä näppärästi tsiljoona alastonta ihmistä elokuvaan!

Juu ei kiitos tätä enää toiste. Kerrassakin oli puolet liikaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parfyymi oli mielestäni kyllä ihan toimiva elokuva. Ehkä päähenkilon sairaalloisuus häiritsi sinua, ainakin näin tekstisi antoi ymmärtää. Hieman lyhyemmän siitä olisi voinut taas tehdä.

Viihdeuutiset kootusti - Kookas

Kirsikka kirjoitti...

Juu, nähtävästi sairaalloisuus ei tällä kertaa iskenyt meikäläiseen. Mutta aina ei voi tykätä. Eikä tarttekaan. :)