tiistai 4. toukokuuta 2010

Meryl x 2

Minä en ihmeemmin edes pidä Meryl Streepistä, mutta silti olen kahtena peräkkäisenä päivänä onnistunut katsomaan kaksi elokuvaa, joissa hän on. Eilen tölläsin Paholainen pukeutuu Pradaan (en kylläkään telkusta, vaikka se sieltäkin kuulema tuli, sillä minullahan ei sellaista edes ole) ja tänään vuorossa oli Tunnit.

Paholainen pukeutuu Pradaan oli oikeinkin viihdyttävä. Tosin tällaisessa elämäntilanteessa kun on opiskelun jälkeen palajamassa työelämään, ei leffan tarjoama käsitys työelämästä oikein kannustanut. Mutta siis... nuoren naisen kasvutarina vittumaisessa työyhteisössä. Olihan siinä jotain mihin samaistua. Ja paljon mitä ihmetellä. Ja huomasin taas, etten ymmärrä muotia ollenkaan, mutta ehkä minun ei tarvitse.

Tämänpäiväinen Tunnit oli myöskin vallan hieno elämys alun sekavuuden ja pitkäveteisyyden jälkeen. Kolme tarinaa, kolme naista ja jollain tavallahan ne sitten lopulta osuvat yksiin. Samaan sukupuoleen kohdistuvia tunteita, joita ei olisi saanut olla. Kuoleman läheisyyttä ja masennuksen synkkiä aallokoita. Pohjimmaisena opetuksena taisi olla, että pitäisi hiffata missä se onni lymyää ja kun sen on löytänyt, älytä pitää siitä kiinni.

Ja Nicole Kidman Tunneissa. Olihan se aika hienoa katsottavaa.

3 kommenttia:

Sivustakatsoja kirjoitti...

"Minä en ihmeemmin edes pidä Meryl Streepistä..." Aargh! Sydämeni vuotaa verta :( . No ei vaineskaan, eihän kaikki voi kaikiesta pitää, mutta silti... :( . Noita kahta leffaa en ole tosin vielä nähnyt.

Mutta kylläpäs osaat ohjata ihmiset blogiisi. :D Kun näki tuon ekan rivin Blogilistan kautta, niin pitihän se käydä kurkkaamassa. :D

Kirsikka kirjoitti...

No, minä nyt pidänkin kaikista oudoista asioista. Melkein jopa Steven Seagalistakin... :)

Joo. Ehkä Meryl on vähän vanhemmiten parantunut.

tiinanen kirjoitti...

Paholainen pukeutuu Pradaan on hyvää viihdettä ja onnistuu nostamaan ainakin mun mielialaani joka kerta. Tunnit-elokuvasta tykkäsin myös, tosin siitä on kauan kun näin sen. Kannattaa lukea se alkuperäinen Michael Cunninghamin kirja myös! :)