I'll be back!

Sori, en keksinyt enää yhtään kliseisempää tapaa nimetä Terminatorin arvostelua...

Tää Salvation hiipi jostain ihan takavasemmalta. En tiennyt että sellaista ollaan edes tekemässä, ennen kuin muutama viikko sitten näin trailerin. Se vaikutti hyvältä, joten tänään tuli katsottua koko eepos. Ja täytyy sanoa, että pidin näkemästäni.

Alkuteksteistä ja musiikista lähtien leffa oli ihanan synkkä ja lopullinen, jossain vaiheessa alkoi toki hopeareunus kukertaa tässäkin pilvessä, mutta kokonaisuus oli varsin tuomiopäivänhenkinen. Olihan leffa sellaista erikoistehosteilla mässäilyä, mutta juttu toimi silti yllättävän hyvin. Ja huomattavasti paremmin kuin edellinen osa.

Jaa juoni? No, on vuosi 2018 ja Skynet vallitsee maailmaa. Vastarintaliike yrittää taistella koneiden armeijaa vastaan ja John Connor (Christian Bale) tekee parhaansa toteuttaakseen ennustukset, joita on jo kolme aiempaa osaa jauhettu. Apuna ovat äiti-Sarahin aikoinaan nauhoittamat äänikirjeet. Ulkona koneiden hallitsemassa maailmassa vaeltavat Johnin isä sekä vuonna 2008 kuolemaan tuomittu murhaaja Marcus Wright (syötävän ihana Sam Worthington). Kun miesten tiet yhtyvät, käy joko hyvin tai hyvin huonosti...

"This is John Connor. If you are listening to this,you are the resistance."

Robertin rankka päivä

Minäkin kävin elokuviloissa ja pitää myöntää ettei koskaan ikinä ole elokuvissa ihan noin paljon ahdistanut. Elokuva oli Kirsikankin vahtaama Enkelit ja Demonit.

Kyllä olin lukenut kirjan ja tiesin, että melko väkivaltainenhan se on. Mutta elokuvassa kaikki oli kuitenkin jotenkin asteen verran kamalampaa. Väkivalta ja pelko, ahdistus, epätoivo. Saatoin rutistaa leffaseuran käden mustelmille.

Mutta elokuvana Enkelit ja demonit oli kuitenkin hienosti tehty ja toimiva. Tom Hanks pääosapojuna ei ärsyttänyt liikaa ja pääosatyttö Ayelet Zurer suurine silmineen oli vallan nätti. Ja Ewania nyt on vain aina mukava katsella, vaikka se olisikin pahis. Laulaa se olis kyllä vielä voinu.

Tosiaan, Enkelit ja Demonit leffassa Robert Langdonilla (Tom Hanks) on vähän rankkapäivä. Kesken aamu-uinnin hänet haetaan pelastamaan vähän Vatikaania. Ja siitä se ajatus sitten lähtee, kardinaaleja kuolee tunnin välein ja joka kerran Robert on vähällä ehtiä pelastamaan. mutta ei ihan. melkeistä ei taas oteta. Robert on myös todella nopea kaveri, parissa minuutissa hän selviää ties mistä katakombista ja kuolemanvaarasta, käy suihkussa, ajaa parran ja vaihtaa puvun ja taas matka jatkuu. Kaikkinensa Robertilla taisi olla rankempi päivä kuin Jack Bauerilla ikinä. Mutta pelastuihan Vatikaanikin siinä sivussa.

Kanssakirjailijoille tiedoksi: jos tausta ei miellytä, vaihtakaa itte.

Paavia kyydissä

Minullahan on siis tämä fiksaatio uskonnollissävytteisiin maailmanlopunpaatoselokuviin. Osittainkin tästä syystä Enkelit ja demonit houkutti, lisäksi tietysti siksi, että tykkäsin melko lailla kirjastakin. Itse asiassa enemmän kuin Da Vinci -koodista.

Ihan kelvollinen kuvaelma A&D:sta oli aikaan saatukin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ainakaan puuttunut. Menoa oli välillä melkein liikaakin, tai ainakin minua alkoi paikoitellen jo hengästyttää. Kirjaan nähden tarina oli aika tavalla synkassa, joskin loppupuolella ehdin jo hetken pelätä, että leffaan on haettu dramaattisempi loppu. Onneksi olin väärässä. Taas kerran.

Vatikaanihan ei kuulemani mukaan antanut kuvata elokuvaa oikeilla tapahtumapaikoilla ja tiedä johtuiko sitten tuosta, että parissa kohtaa paikat näyttivät aika lailla koneella tehdyiltä. Ja olihan siellä joku harjoittelijajamppa laitettu taivasta Photoshopilla värittelemään, mutta siinä nyt ei mitään ihmeellistä liene.

Ylipäänsä kuitenkin mie tykkäsin. Hänksin Tomppa on ihan jees Robert Langdonina, samoin Ayelet Zurer Vittoria Vetrana. Kaikenmoiset kaavut tuntuvat myös pukevan Ewan McGregoria. Onneksi hän oli tässä saanut päälleen mustan sellaisen, muuten assosiaatio Tähtien sotiin ja Obi-Waniin olisi ollut turhan vahva. Vaikka Ewania nyt katselee ihan mielellään, kaavulla tai ilman...

Poikien välisestä ystävyydestä

No huh huh.

En ole ihminen, joka kovin herkästi elokuvia katsoessa pillittää, mutta Brokeback Mountainin lopussa vetistelin kuin Imatrankoski kesäisin koskinäytöksen aikaan. Oli pakko laittaa pauselle ja hakea lisää nenäliinoja. Jouduin jopa ottamaan silmälasit pois, että näin jotain roiskeiden takaa.

Vanha juttuhan tämä elokuva jo on, mutta olin onnistunut välttämään sitä tähän iltaan asti. Alunperin kiinnostukseni heräsi rehellisesti sanoen ihan vain tirkistelynhalusta. Tahdoin tietää, miten amerikkalaisessa mainstreamissa näytetään homorakkautta. Veikkaukseni oli, että siveä, muka-kiihkeä pusu poikien kesken näytetään mutta siihen se sitten jääkin. No. Ei jäänyt.

Harvassa elokuvassa on heteroparin välillä ollut samainlaista kiihkoa ja tunteenpaloa kuin poikain kesken Brokebackissa. Vaikka Jake Gyllenhaal oli loistava Jack Twistina, Ledgerin Heath Ennisinä varasti kyllä shown ihan kertakaikkiaan. Miten voikin niin pienillä eleillä ja ilmeillä kertoa niin paljon! Että terveiset vaan Heathille sinne yläilmoihin, oliko pakko mennä kuolemaan. Kyllä sua olis pitempäänkin kattellu.

Son of Rambow

Son of Rambow (ja ei, tämä ei ole kirjoitusvirhe) vilahti jo jokunen aika sitten erään vuokraleffan mainoksissa. Pelkästään traileri oli niin lystikästä katsottavaa, että leffa tarttui oitis mukaan, kun se tuli vastaan lähivuokraamossa.

Pääpiirteissään idea on melko käytetty. Epäsuhtainen parivaljakko ryhtyy yhteistuumin hankkeeseen A, ja joutuu kohtaamaan vastustusta jos miltäkin taholta.

Vaan mikä toteutus!

Traileri ei nimittäin luvannut liikoja. Elokuva oli samalla puhutteleva ja hervottoman hauska. Nuoret näyttelijät olivat mukana suurella tunteella olematta kuitenkaan turhan tosikkomaisia.

Leffa sijoittuu vuoteen 1982 (melko hyvä vuosi, muuten) ja saa alkulaukauksensa ensimmäisestä Rambo-elokuvasta. Tiukassa uskonnollisessa yhteisössä kasvavan isättömän brittipojan, Willin silmät avautuvat ensimmäistä kertaa hänen ystävystyessään koulun pahimman huligaanin kanssa.

Will joutuu tasapainoilemaan vanhan, uskonnollisen elämänsä ja uuden, jännittävän maailman kanssa. On rannekelloa, lentävää koiraa, pahaa variksenpelätintä ja cooleja ranskalaisia vaihto-oppilaita. Vaan miten näistä saadaan aikaiseksi sekä mahtava kasvutarina että hieno lyhytelokuva - se vaan täytyy tarkistaa itse. Suosittelen.

"This has been my best day of all time."

kaikki loppuu

Viime viikonloppuna yritin katsoa myös Last days of disco-pätkää. Pari kuukautta kyseinen leffa odotteli digiboksissa oikeaa ajankohtaa. Olisi voinut odotella vielä vähän pidempään

Olihan siinä. Discoa ja glitteriä. takatukkiakin ja olkatoppauksia. Juoni oli hieman olematon. tai stten vain ihan ankea. Komeadiaksi nauratti hillittömän vähän. Juonipaljastuksena sen verran, että sanoisin, että poika sai sen tytön ja jotain sutinaa. Loppuun asti en edes viitsinyt kyllä katsoa.

Mutta, elokuvaa en suosittele kellekkään. Hilpeyttä herätti ainoastaan nykyisin Housessa nähtävä Robert Sean Leonard joka näytti kymmenen vuotta sitten niin niin suloiselta. aih ja voih.