keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Robertin rankka päivä

Minäkin kävin elokuviloissa ja pitää myöntää ettei koskaan ikinä ole elokuvissa ihan noin paljon ahdistanut. Elokuva oli Kirsikankin vahtaama Enkelit ja Demonit.

Kyllä olin lukenut kirjan ja tiesin, että melko väkivaltainenhan se on. Mutta elokuvassa kaikki oli kuitenkin jotenkin asteen verran kamalampaa. Väkivalta ja pelko, ahdistus, epätoivo. Saatoin rutistaa leffaseuran käden mustelmille.

Mutta elokuvana Enkelit ja demonit oli kuitenkin hienosti tehty ja toimiva. Tom Hanks pääosapojuna ei ärsyttänyt liikaa ja pääosatyttö Ayelet Zurer suurine silmineen oli vallan nätti. Ja Ewania nyt on vain aina mukava katsella, vaikka se olisikin pahis. Laulaa se olis kyllä vielä voinu.

Tosiaan, Enkelit ja Demonit leffassa Robert Langdonilla (Tom Hanks) on vähän rankkapäivä. Kesken aamu-uinnin hänet haetaan pelastamaan vähän Vatikaania. Ja siitä se ajatus sitten lähtee, kardinaaleja kuolee tunnin välein ja joka kerran Robert on vähällä ehtiä pelastamaan. mutta ei ihan. melkeistä ei taas oteta. Robert on myös todella nopea kaveri, parissa minuutissa hän selviää ties mistä katakombista ja kuolemanvaarasta, käy suihkussa, ajaa parran ja vaihtaa puvun ja taas matka jatkuu. Kaikkinensa Robertilla taisi olla rankempi päivä kuin Jack Bauerilla ikinä. Mutta pelastuihan Vatikaanikin siinä sivussa.

Ei kommentteja: