Äärettömän kaunis ja surullinen. Haikea, todellinen, väkevä, aito. Ei ehkä välttämättä elokuvateatteriainesta. Itkin, pitkään ja monessa kohtaa. Pahinta tai parasta oli elokuvan musiikkivalinnat, haikea, virsimäinen piano. Ihan kuin taustakuvana mutta kuitenkin läsnä.
En tiedä mitä muuta osaan sanoa. Postia pappi Jaakobille on hieno elokuva. Elämä täynnä ristiriitoja ja epäselvyyksiä, Jumalan tahtoa ja uskoa parempaan. Osa elokuvasta jäi hieman kesken, mutta mikäpä ei jäisi?
Klaus Härön elokuva on käsittämättömän hieno. Katsokaa itse jos ette usko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti