tiistai 7. huhtikuuta 2009

Gran Torino

Henkilökohtaisen elämäni kiemuroista johtuen olen ollut vähän pihalla kaikesta, siksi en oikein tiennyt mihin olin lupautunut, kun lähdin Viirun kanssa Gran Torinoa katsomaan. Clint Eastwood ei kuulu suurimpiin suosikkeihini, mutta herkässä mielentilassa sitä suostuu kaikenlaiseen.

Ja täytyy sanoa, että hyvä niin.

Clintin esittämä Korean sodan veteraani Walt yrmyttelee kaikelle ja kaikille ja etenkin naapurin "vinosilmille", jotka tuppaavat liian lähelle. Suhteet omiin poikiin ovat persiillään ja vaimokin kuolee. Sitten vielä rakas vuoden 1972 Ford Gran Torino yritetään varastaa, joten kyllä sitä vähemmästäkin verenpaine nousee, nuoremmallakin miehellä.

Epäonnistuneen autovarkauden ansiosta Waltin elämä saa kuitenkin yllättävän suunnanmuutoksen. Sodasta asti kalvaneet asiat alkavat korjaantua mielessä ja löytyyhän se sisäinen rauhakin jossain vaiheessa.

Jossain vaiheessa pelkäsin kunnon lällyilyloppua, mutta onneksi sitä ei tullut vaikka kaikki ainekset olisivat olleetkin kasassa. Tippa herahti linssiin kuitenkin Clintin urahtelua kuunnellessa. Herkkää ja koskettavaa, mutta silleen miehekkäällä tavalla.

Ei kommentteja: