Joskus aina kadehdin niitä ihmisiä, jotka suhtautuvat omaan asiaansa kiihkeän intohimoisesti. Niin suurella tunteella, että elämässä ei sitten juuri muuta olekaan. Niin kuin vaikka Nina Sayers (Natalie Portman) elokuvassa Black Swan. Toisaalta taas. On aika turvallista ettei elämässä ole niin suuria intohimoja.
Ninalle tärkeintä on baletti ja vielä sitäkin tärkeämpää pääroolin saaminen Joutsenlammessa. Tavoitteen tultua saavutetuksi siitä joutuu silti vielä kilpailemaan, sillä mikään ei ole varmaa ennen ensi-iltaa. Balettikoulun johtaja (vai mikä se termi nyt onkaan) Thomas Leroy (Vincent Cassell) roikottaa Ninaa löysässä hirressä roolin suhteen ja aika ajoin on vakuuttunut siitä, ettei viattomasta Ninasta ole kaksoisroolin synkemmän puoliskon tanssijaksi. Siihen sopisi paremmin hutsahtava Lily (Mila Kunis).
Pikkuhiljaa Nina uppoaa syvemmälle ja syvemmälle mustan joutsenen rooliin ja lopulta todellisuus hämärtyy pelottavalla tavalla. Mikä on totta ja mikä ei, sen joutuu katsoja ihan itse päättämään. Rautalankamallien puute etenkin amerikkalaisessa elokuvassa on varsin piristävää. Natalie Portman on myös Oscarinsa ansainnut arvaamattoman ja ailahtelevan Ninan roolilla.
lauantai 19. maaliskuuta 2011
perjantai 11. helmikuuta 2011
Kuninkaan puhe
Bertiellä (Colin Firth) on puhevika, hän änkyttää. Eihän se mikään suunnaton vika ole, mutta Bertiellä on myös toinen ongelma. Hänen isänsä sattuu olemaan Englannin kuningas ja veljensä kruununprinssi. Tämä asetelma johtaa siihen, että toisinaan myös Bertie joutuu puhumaan julkisesti suurille ihmisjoukoille. Eikä se oikein tahdo onnistua, koska Bertiellä siis on se puhevika.
Onneksi Bertiellä on myös mukava vaimo Elizabeth (Helena Bonham Carter), joka etsii miehelleen uusia parantumiskeinoja huolimatta tämän omasta kyllästymisestä aiheeseen. Elizabeth löytää myös puheopetusta tarjoavan Lionel Loguen (Geoffrey Rush), jonka metodit poikkeavat suuresti aiemmasta. Lionel suostuu ottamaan Bertien hoitoonsa, jos tämä suostuu siihen, että tuntien aikana he ovat tasavertaisia. Tämä on luonnollisesti iso kompastuskivi kuninkaalliselle, mutta lopulta Bertie suostuu.
Lionelin hämmentävät metodit tuottavat yllättäen tulosta, vaikka miesten yhteistyö ei aina sujukaan kitkattomasti. Mutkia matkaan tulee etenkin siinä vaiheessa, kun puidaan Bertien veljen suhdetta jo naimisissa olevaan Wallis Simpsoniin. Tässä tositapahtumiin perustuvassa tuotoksessa on kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin ja kuten tiedetään, Bertie suoriutuu lopulta hänelle lankeavasta kuninkaan hommasta ihan hyvin.
Hetkittäin Kuninkaan puhe on vähän turhaa jaarittelua ja joistain kohdin elokuvaa olisi voinut saksia rankemmalla kädellä. Mitään kovinkaan pitkästyttävää ja turhaa mukana ei kuitenkaan ole. Colin Firth sopii vallan hyvin jäpittämään Bertieksi ja Helena Bonham Carten on viehättävän keski-ikäinen tulevana kuningataräitinä. Elokuvassa on myös monin paikoin todella kauniita yksittäisiä kuvia ja sommitelmia.
Onneksi Bertiellä on myös mukava vaimo Elizabeth (Helena Bonham Carter), joka etsii miehelleen uusia parantumiskeinoja huolimatta tämän omasta kyllästymisestä aiheeseen. Elizabeth löytää myös puheopetusta tarjoavan Lionel Loguen (Geoffrey Rush), jonka metodit poikkeavat suuresti aiemmasta. Lionel suostuu ottamaan Bertien hoitoonsa, jos tämä suostuu siihen, että tuntien aikana he ovat tasavertaisia. Tämä on luonnollisesti iso kompastuskivi kuninkaalliselle, mutta lopulta Bertie suostuu.
Lionelin hämmentävät metodit tuottavat yllättäen tulosta, vaikka miesten yhteistyö ei aina sujukaan kitkattomasti. Mutkia matkaan tulee etenkin siinä vaiheessa, kun puidaan Bertien veljen suhdetta jo naimisissa olevaan Wallis Simpsoniin. Tässä tositapahtumiin perustuvassa tuotoksessa on kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin ja kuten tiedetään, Bertie suoriutuu lopulta hänelle lankeavasta kuninkaan hommasta ihan hyvin.
Hetkittäin Kuninkaan puhe on vähän turhaa jaarittelua ja joistain kohdin elokuvaa olisi voinut saksia rankemmalla kädellä. Mitään kovinkaan pitkästyttävää ja turhaa mukana ei kuitenkaan ole. Colin Firth sopii vallan hyvin jäpittämään Bertieksi ja Helena Bonham Carten on viehättävän keski-ikäinen tulevana kuningataräitinä. Elokuvassa on myös monin paikoin todella kauniita yksittäisiä kuvia ja sommitelmia.
Rakkautta koleran aikaan
Javier Bardem on Florentino, joka nuorena poikana rakastuu ihanaan Ferminaan (Giovanna Mezzogiorno). Pojan pää menee lemmestä täysin sekaisin ja hän on vakuuttunut siitä, että hänen elämänsä tarkoitus on rakastaa Ferminaa. Pahaksi onneksi tytön isukilla (John Leguizamo) on vähän toisenlaisia suunnitelmia ja hän torppaa suoralta kädeltä lempiväisten aikomukset avioitua. Tytär on niin kaunis, että kyllä hän saa paremmankin miehen kuin pahaisen lennätinpojan.
Fermina lähetetään maaseudulle ja siellä hänen tunteensa Florentinoa kohtaan viilenevät. Tai ainakin hän uskottelee itselleen niin. Sitkeä nuorimies kuitenkin jatkaa lemmekkäiden kirjeiden kirjoittelua ja kieltäytyy lihallisista iloista vedoten siihen, että on luvannut Ferminalle säästää poikuutensa heidän avioliittoonsa. Avioon Fermina meneekin, mutta menestyksekkään tohtori Urbinon (aina yhtä herkku Benjamin Bratt) kanssa, jonka tutkimusmenetelmät kylläkin toivat katsomomme mieleen ns. nännilääkärin.
Florentinoa kohtaa kauhistuttava onnettomuus sillä aikaa kun Fermina ja tohtori ovat häämatkalla Pariisissa. Jokilaivalla mystinen nainen tempaisee Florentinon yön pimeydessä hyttiinsä ja käyttää tätä karmealla tavalla hyväksi tyydyttääkseen omat riettaat himonsa. Siitäpä Florentino keksiikin, että hyvä tapa lievittää Ferminan kaipuun aiheuttamaa tuskaa on lemmiskellä muiden naisten kanssa. Hän alkaa pitää kirjaa valloituksistaan ja elokuvan lopussa niitä taitaa olla reilut kuusisataa.
En ole lukenut Gabriel García Márquezin kirjaa, johon elokuva perustuu, mutta luojan tähden toivon että se on parempi! Tökeröt vanhennusmaskeeraukset siitä ainakin puuttuvat, siitä olen varma. Nyt liki kaksi ja puoli tuntia menee jaaritellessa rakkaudesta, jonka uskottavuus lipsahtaa miltei miinuksen puolelle. Florentino vaikuttaa kylähullulta, jolla on pakkomielle. Rakkautta ja intohimoa elokuvassa ei ole nimeksikään. Javier Bardem tuntuu lähinnä ylinäyttelevän, etenkin kohtauksissa joissa hän esittää nuorta Florentinoa. Sitä paitsi sillä naamalla nuoren miehen näytteleminen on jo lähtökohtaisesti aika epäuskottavaa. Giovanna Mezzogiorno vaikuttaa vaivautuneelta ja Benjamin Bratt ylimielisen huvittuneelta, niinkuin hän ainoana tietäisi mitä huttua ollaan tekemässä. Ja John Leguizamo nyt vaan ei yhtään sovi kenenkään isäksi!
Fermina lähetetään maaseudulle ja siellä hänen tunteensa Florentinoa kohtaan viilenevät. Tai ainakin hän uskottelee itselleen niin. Sitkeä nuorimies kuitenkin jatkaa lemmekkäiden kirjeiden kirjoittelua ja kieltäytyy lihallisista iloista vedoten siihen, että on luvannut Ferminalle säästää poikuutensa heidän avioliittoonsa. Avioon Fermina meneekin, mutta menestyksekkään tohtori Urbinon (aina yhtä herkku Benjamin Bratt) kanssa, jonka tutkimusmenetelmät kylläkin toivat katsomomme mieleen ns. nännilääkärin.
Florentinoa kohtaa kauhistuttava onnettomuus sillä aikaa kun Fermina ja tohtori ovat häämatkalla Pariisissa. Jokilaivalla mystinen nainen tempaisee Florentinon yön pimeydessä hyttiinsä ja käyttää tätä karmealla tavalla hyväksi tyydyttääkseen omat riettaat himonsa. Siitäpä Florentino keksiikin, että hyvä tapa lievittää Ferminan kaipuun aiheuttamaa tuskaa on lemmiskellä muiden naisten kanssa. Hän alkaa pitää kirjaa valloituksistaan ja elokuvan lopussa niitä taitaa olla reilut kuusisataa.
En ole lukenut Gabriel García Márquezin kirjaa, johon elokuva perustuu, mutta luojan tähden toivon että se on parempi! Tökeröt vanhennusmaskeeraukset siitä ainakin puuttuvat, siitä olen varma. Nyt liki kaksi ja puoli tuntia menee jaaritellessa rakkaudesta, jonka uskottavuus lipsahtaa miltei miinuksen puolelle. Florentino vaikuttaa kylähullulta, jolla on pakkomielle. Rakkautta ja intohimoa elokuvassa ei ole nimeksikään. Javier Bardem tuntuu lähinnä ylinäyttelevän, etenkin kohtauksissa joissa hän esittää nuorta Florentinoa. Sitä paitsi sillä naamalla nuoren miehen näytteleminen on jo lähtökohtaisesti aika epäuskottavaa. Giovanna Mezzogiorno vaikuttaa vaivautuneelta ja Benjamin Bratt ylimielisen huvittuneelta, niinkuin hän ainoana tietäisi mitä huttua ollaan tekemässä. Ja John Leguizamo nyt vaan ei yhtään sovi kenenkään isäksi!
perjantai 28. tammikuuta 2011
Elizabeth
On vuosi 1558 ja nuori Elizabeth (Cate Blanchett) nousee Englannin valtaistuimelle sisarpuolensa kuoltua. Seuraa juonittelua, hienoa pukudraamaa, verta, hikeä ja kyyneleitä. Kinastellaan piispojen kanssa ja jopa Daniel Craig viuhahtaa papinkaavussaan sivuosassa. Elizabeth ei ole suinkaan valtakuntaa yhdistävä ja kaiken kansan rakastama kuningatar, vaikka nuoruuden viattomuudessaan kenties sellaista haluaisikin olla. Nuoruudenrakkaus sir Robertiin (Joseph Fiennes) on kovalla koetuksella ja kärsii kuningattaren julkisten avioliittosuunnitelmien vuoksi. Pohdinta on kovaa siitä, pitäisikö avioitua turmeltuneen ranskalaisen vai suojelua tarjoavan espanjalaisen kanssa. Lopulta Elizabeth tekee kompromissin ja päätyy elämään kokonaan ilman miehiä.
Cate on hurmaava ja tyrmäävä kuningattarena. Viattomuus liukenee hiljalleen pois ja lopulta jäljelle jää neitsytkuningattaren kuori. Paikoitellen hiukan hidastempoinen elokuva on oikein viihdyttävää katsottavaa kun iskee kunnon keskiaikaisen pukudraaman kaipuu. Roolitus on sangen onnistunut, joskin Fiennesin poikaa meinaa hetkittäin luulla rakastuneeksi Shakespeareksi.
Raatimme odottaa positiivisessa hengessä sopivaa hetkeä katsastaa elokuvan jatko-osa.
Cate on hurmaava ja tyrmäävä kuningattarena. Viattomuus liukenee hiljalleen pois ja lopulta jäljelle jää neitsytkuningattaren kuori. Paikoitellen hiukan hidastempoinen elokuva on oikein viihdyttävää katsottavaa kun iskee kunnon keskiaikaisen pukudraaman kaipuu. Roolitus on sangen onnistunut, joskin Fiennesin poikaa meinaa hetkittäin luulla rakastuneeksi Shakespeareksi.
Raatimme odottaa positiivisessa hengessä sopivaa hetkeä katsastaa elokuvan jatko-osa.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Salt
Angelina Jolie esittää CIA:n huippuvakoojaa Evelyn Saltia, jonka romanttiset aikeet hääpäivän vietosta saavat äkkimuutoksen, kun venäläinen loikkari ilmaantuu horisemaan kummia. Pian Evelyn huomaa itse olevansa takaa-ajettuna ja sen jälkeen pihalle päätyy katsoja joutuessaan pohtimaan, onko Evelyn hyvisten vai pahisten puolella ja ketä ne ylipäänsä ovat.
Salt on rakenteeltaan hyvin tavanomainen toimintaelokuva, Angelinan tilalle voisi helposti vaihtaa Matt Damonin tai Will Smithin tai jonkun muun vastaavissa toimintaleffoissa kärvistelleen miehen. Dvd:n ekstroissa Angie itse kertookin, kuinka halusi tehdä miehekkään toimintaelokuvan ja itse suurimman osan stunteista. Joo, kyllähän Salt pistää äijiä lakoon aikamoisella tahdilla eikä elokuva siinä mielessä häviä pätkääkään viihdyttävyydessä vastaaville miesten tähdittämille. Onko siinä sitten järkeä, että naisten ja miesten toimintaelokuvaroolit ovat samanlaisia, voi kukin miettiä ihan keskenään. Kai se on sitä tasa-arvoa.
Kokonaisuudessaan Salt menettelee. On jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua, vai miten se meni. Uutta on nainen "miehen" roolissa, vanhaa Neuvostol... siis Venäjän ja kommunismin pelko ja lainattua ainakin elokuvan alku. En vain kuollaksenikaan saa päähäni, minkä toisen elokuvan alussa riudutaan vankilassa ja vaihdellaan vankeja Pohjois-Korean rajalla. Jatko-osakin on oikein mukavasti pedattu. Että sitä odotellessa!
Salt on rakenteeltaan hyvin tavanomainen toimintaelokuva, Angelinan tilalle voisi helposti vaihtaa Matt Damonin tai Will Smithin tai jonkun muun vastaavissa toimintaleffoissa kärvistelleen miehen. Dvd:n ekstroissa Angie itse kertookin, kuinka halusi tehdä miehekkään toimintaelokuvan ja itse suurimman osan stunteista. Joo, kyllähän Salt pistää äijiä lakoon aikamoisella tahdilla eikä elokuva siinä mielessä häviä pätkääkään viihdyttävyydessä vastaaville miesten tähdittämille. Onko siinä sitten järkeä, että naisten ja miesten toimintaelokuvaroolit ovat samanlaisia, voi kukin miettiä ihan keskenään. Kai se on sitä tasa-arvoa.
Kokonaisuudessaan Salt menettelee. On jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua, vai miten se meni. Uutta on nainen "miehen" roolissa, vanhaa Neuvostol... siis Venäjän ja kommunismin pelko ja lainattua ainakin elokuvan alku. En vain kuollaksenikaan saa päähäni, minkä toisen elokuvan alussa riudutaan vankilassa ja vaihdellaan vankeja Pohjois-Korean rajalla. Jatko-osakin on oikein mukavasti pedattu. Että sitä odotellessa!
maanantai 17. tammikuuta 2011
Los ojos de Julia
Taannoin kävimme talon herran kanssa katsastamassa espanjalaista kauhua elokuvissa. Kyseessä oli Julia silmät, jonka kaksoispääroolia veti Serranon perheestäkin tuttu Belén Rueda. Hän esittää sisaruksia Juliaa ja Saraa, jotka molemmat sairastavat jonkinsorttista silmänrappeutumaa, joka johtaa lopulta sokeutumiseen.
Elokuva alkaa sillä, että jo sokeutunut Sara tekee itsemurhan. Julia ei kuitenkaan suostu hyväksymään, että sisar on riistänyt hengen itseltään. Julialle valkenee myös, että Saralla on ollut ennen kuolemaansa miesystävä. Kukaan muu ei kuitenkaan tiedä miehestä mitään, tai ei halua tietää. Julia sotkeutuu hetki hetkeltä syvemmälle sisarensa salaisuuksiin ja menetettyään äkillisesti myös miehensä, saa järkytys Juliankin sokeutumaan. Pelastukseksi koituu silmäleikkaus, jonka jälkimainingit valaisevat lopulta myös Saran kuolemaa ja paljastavat sisaruksia väijyneen sadistisen psykopaatin.
Julian silmät on ihan kelvollista psykologista kauhua aluksi. Jossain vaiheessa elokuva alkaa kuitenkin hiukan toistaa itseään ja siitä olisi voinut parikymmentä minuuttia leikata surutta pois. Verta ja suolenpätkiä ilmaantuu lopussa kiitettävästi ja jonkinsorttinen kunnianosoitus Luis Buñuelin Andalusialaisen koiran silmänleikkauskohtauksellekin on. Lopussa valitettavasti repesin taas kerran ihan täydellisesti ja sain penkkirivin hytkymään pidätetystä naurusta, kun kurkun leikkaaminen meni hiukan överiksi. Enkä tarkoita nyt sitä vihreää vihannesta. Myös Belén Ruedan tissit häiritsivät jonkin verran, sillä ne olivat jotenkin ihan turhaan tyrkyllä.
Elokuva alkaa sillä, että jo sokeutunut Sara tekee itsemurhan. Julia ei kuitenkaan suostu hyväksymään, että sisar on riistänyt hengen itseltään. Julialle valkenee myös, että Saralla on ollut ennen kuolemaansa miesystävä. Kukaan muu ei kuitenkaan tiedä miehestä mitään, tai ei halua tietää. Julia sotkeutuu hetki hetkeltä syvemmälle sisarensa salaisuuksiin ja menetettyään äkillisesti myös miehensä, saa järkytys Juliankin sokeutumaan. Pelastukseksi koituu silmäleikkaus, jonka jälkimainingit valaisevat lopulta myös Saran kuolemaa ja paljastavat sisaruksia väijyneen sadistisen psykopaatin.
Julian silmät on ihan kelvollista psykologista kauhua aluksi. Jossain vaiheessa elokuva alkaa kuitenkin hiukan toistaa itseään ja siitä olisi voinut parikymmentä minuuttia leikata surutta pois. Verta ja suolenpätkiä ilmaantuu lopussa kiitettävästi ja jonkinsorttinen kunnianosoitus Luis Buñuelin Andalusialaisen koiran silmänleikkauskohtauksellekin on. Lopussa valitettavasti repesin taas kerran ihan täydellisesti ja sain penkkirivin hytkymään pidätetystä naurusta, kun kurkun leikkaaminen meni hiukan överiksi. Enkä tarkoita nyt sitä vihreää vihannesta. Myös Belén Ruedan tissit häiritsivät jonkin verran, sillä ne olivat jotenkin ihan turhaan tyrkyllä.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Black Death
Ulric (Sean Bean) on herraan uskova ritarismies, joka joukkoineen lähtee ottamaan tolkkua, miksi suon keskellä sijaitseva kylä on säästynyt mustalta surmalta ja herätetäänkö siellä kuolleita henkiin. Mukaan hän tarvitsee paikallisoppaaksi nuoren munkkinoviisin Osmundin (Eddie Redmayne), jolla on omat henkilökohtaiset motiivinsa poistua luostarin seinien ulkopuolelle.
Retkihän ei tietenkään mene ihan niin kuin strömsöläisillä menisi. Kristikunnan uljaat edustajat kohtaavat suolle päästyään sen mitä menivät hakemaankin: oudon kylän, jonka pinnallisen ystävällisyyden takana piilee jotain karmivaa ja uhkaavaa. Viimeistään tässä kohden pieni katsoja saattaa saada mieleensä suomalaisen Saunan, jossa myöskin on outo kylä keskellä suota. Valitettavasti yhtäläisyyden siihen sitten loppuvatkin, ainakin lopputuotteen hyvyyden kannalta.
Vaikka ei Black Death varsinaisesti huono ole, loppupuolella juoni vain hiukan lässähtää. Ajatus kylän "mysteeristä" on sinänsä ihan raikas, mutta valitettavasti jää vähän puolitiehen. Aika hyvin kuitenkin saadaan havainnollistettua kristinuskon ja pakanuuden hyvä ja huonoja puolia. Ja Sean Beania nyt katselee ihan mielellään ritarivaatteissa. Tai miksei vaikka ilmankin, jos tilaisuus ilmaantuisi...
Retkihän ei tietenkään mene ihan niin kuin strömsöläisillä menisi. Kristikunnan uljaat edustajat kohtaavat suolle päästyään sen mitä menivät hakemaankin: oudon kylän, jonka pinnallisen ystävällisyyden takana piilee jotain karmivaa ja uhkaavaa. Viimeistään tässä kohden pieni katsoja saattaa saada mieleensä suomalaisen Saunan, jossa myöskin on outo kylä keskellä suota. Valitettavasti yhtäläisyyden siihen sitten loppuvatkin, ainakin lopputuotteen hyvyyden kannalta.
Vaikka ei Black Death varsinaisesti huono ole, loppupuolella juoni vain hiukan lässähtää. Ajatus kylän "mysteeristä" on sinänsä ihan raikas, mutta valitettavasti jää vähän puolitiehen. Aika hyvin kuitenkin saadaan havainnollistettua kristinuskon ja pakanuuden hyvä ja huonoja puolia. Ja Sean Beania nyt katselee ihan mielellään ritarivaatteissa. Tai miksei vaikka ilmankin, jos tilaisuus ilmaantuisi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)