maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kirjeitä Iwo Jimalta ja Isiemme liput

Joskus ennen joulua katsoimme poikkiksen kanssa Kirjeitä Iwo Jimalta. Siitä lähtien herra on halunnut nähdä Clint Eastwoodin ohjaaman "sarjan" ensimmäisen osan Isiemme liput ja vihdoin lauantaina tämä toive sitten toteutui.

Kirjeitä Iwo Jimalta oli aavistuksen pitkäveteinen sotaleffa, jossa kyyhötettiin Iwo Jimalla toisen maailmansodan poteroissa japanilaisten kanssa ja kerrottiin näin niinku amerikkalaiskantilta vihollisnäkökulma sodan tapahtumiin. Oli elokuvassa ihan sympaattisia hahmoja ja varmasti se antoi kohtuullisesti perspektiiviä taisteluihin, kaikki vain tapahtui hiukan liian hitaasti ja pitkästi.

Tuohon verrattuna Isiemme liput olikin sitten ihan toista maata. Siinä kerrottiin valokuvasta, jolla sodan kulkua yritettiin muuttaa ja saada kansakunta vielä sotatoimien taakse. Siis juurikin siitä kuvasta, jossa lauma miehiä on pystyttämässä lippua Iwo Jiman saaren huipulle ja josta on myös patsas väsätty.

Tarina Isiemme lipuissa oli jotensakin mielenkiintoisempi ja sodankäynnin raadollisuus tuli esiin hiukan toisella tavalla kuin yleensä. Että totuudella ei ole mitään merkitystä, kunhan kaiken vain saa näyttämään hyvältä ja myyvältä. Eihän se mikään suuri paljastus ollut, mutta jotenkin virkistävä näkökulma kuitenkin.

Ei kommentteja: