kerran

voi hyvää yötä vaan. Lainasin omaksi ilokseni kehutun Once-leffan.

Jos elokuvan aikana ehtii nukahtaa kolmesti noin kymmenen minuutin unille ja laittaa päivällistä niin minun käsityskykyni mukaan elokuva ei silloin ole kovinkaan mainio tai sitten minulla vain oli kamala nälkä.

Mutta. Oncen juoni oli paikallaan junnaava, tyhjänpäiväinen ja liian naiivi minun makuuni. Toisaalta, en pitänyt Ameliestakaan ja Linnankosken puhuvat kahvelit Laulu tulipunaisesta kukasta- romaanissa menivät täysin yli minun ymmärryskykyni joten voin myös tunnustaa oman kykenemättömyyteni ymmärtää tämänkaltaisia teoksia.

Yritin silti kovasti innostua tästä oscarillakin palkitusta irkku-leffasta jossa laulettiin ja soiteltiin kitaraa paljon. Pääosissa joku tuntematon mies ja Tsekkoslovakiasta aikoinaan irlantiin muuttanut pianistityttö. Ei ne huonoja olleet, mie en vain oikein jaksanu sitä hidastempoisuutta ja tekotaiteellisuutta.

Eivät ole musiikkielokuvat minua varten, muistakaa muistuttaa kun seuraavan kerran yritän sortua.