Jos rakastat

Tätä elokuvaa onkin hetki sulateltu... Ei ensinäkemältä uskoisi, että suomalaista musikaalia täytyy pohdiskella yli kaksi viikkoa, ennen kuin siitä pystyy mitään sanomaan, mutta näköjään niin vain on.

Loppiaisena siis kävimme poicciksen ja vanhempiensa kanssa katsastamassa Neil Hardwickin luomuksen Jos rakastat. Ennakkoon en ollut yhtään innoissani, odotin perinteistä suomalaista teennäistä näyttelyä, jonka aiheuttaman kärsimyksen lisäisi kymmenenteen potenssin se, että kyseessä on musikaali. Ei minulla mitään musikaaleja vastaan ole, mutta en ole niiden intohimoinen ystäväkään.

Jos rakastat kuitenkin yllätti lähinnä positiivisesti eikä ollut ollenkaan niin huono kuin pelkäsin. Loppua kohti tarina kallistui hiukan teennäiseksi ja turhan epäuskottavaksi, mutta ehkä sen kestää. Naispääosan Adaa esittänyt Elli Vallinoja ei kauheasti kyllä sykähdyttänyt, toisin kuin Chike Ohanwe, joka kaksikymppiseksi näytti sentään sen verran mieheltä jo, että tämäkin täti pystyi hauiksia kuolaamaan tuntematta itsensä alaikäisiin sekaantujaksi. Tai siis enhän minä kuolannut, kunhan nyt vain pistin merkille...

Musiikillisesti elokuva oli vallankin kiva, paljon tuttuja biisejä uusina versioina. Parhaiten päähän jäi soimaan lopun tunnari Jos sä tahdot niin, vaikka en sitä ollut aikaisemmin kuullutkaan. Myös nuoren Adan (jonka esittäjän nimeä en tähän hätään löytänyt) alkupuolella laulama Maija Vilkkupään Ei oli oikein hieno veto.

Mutta yksi asia häiritsi melkein ylitsepääsemättömästi. Se, että Muumi-pyyhkeitä ja Kalevalan Vanamo-käätyä näytettiin elokuvan alussa, joka laskelmieni mukaan sijoittui jonnekin 1990-luvun puoliväliin. Voin olla väärässäkin, mutta luulisin ettei kumpiakaan ollut silloin vielä olemassa.