In the Valley of Elah

Tuohon lauseeseen tiivistyi aika hyvin Tommy Lee Jonesin ja Charlize Theronin tähdittämä In the Valley of Elah. En yleensä jaksa innostua kauheasti näistä Amerikan epäonnistuneen maailmanvalloituksen märehtimisistä, mutta tämä Irak-eepos oli kyllä ihan kohtalainen.

Tomppa Leen ja Susan Sarandonin nuorempi poika Mike katoaa palattuaan Irakista ja isäpappa alkaa selvittää asiaa. Raato löytyy lopulta, mutta murhaajan selvittäminen onkin kinkkisempi juttu. Mukana sopassa on tietenkin perinteinen kissanhännänveto siitä, kuka juttua saa selvittää, sotilaspoliisi vai tavallinen poliisi.

Näyttelijäsuoritukset ovat vallan mainioita, mutta hiukan epäloogisuutta leffassa on. Isukki saa nähtäväkseen Miken kännykällä kuvaamia videoita taistelun tuoksinasta, mutta niiden funktio jää elokuvassa aika epäselväksi. Koko ajan annetaan olettaa, että paljastumassa on jokin valtaisan suuri salaisuus, mutta ei sitä sitten ikinä löydykään. Murhamysteerin ratkaisukin jää jotenkin vaisuksi.

Lopussa ehdin peljästyä, että edessä on taas yksi isänmaallisuuden ylistys hulmuavine Amöriikan lippuineen. Ja tavallaan onkin. Mutta ei ihan niin kuin luulin. Sillä kuten Tomppa Lee on meille avuliaasti jo aiemmin kertonut, ylösalaisin hulmuava lippu on hätämerkki.

"It means we're in a whole lot of trouble so come save our asses 'cause we ain't got a prayer in hell of saving it ourselves."

Haarautuvan rakkauden talo

Juhani ja Tuula ovat eroamassa, mutta sivistyneinä ihmisinä he luulevat pystyvänsä asumaan samassa talossa, siihen asti että se on myyty. Mutta eihän se nyt ihan niin mene. Säännöt laaditaan, mutta kuka niitä noudattaa, onkin toinen juttu.

Lopulta samaa taloa asuttavat Juhanin uusi "tyttöystävä" Nina, Tuulan "poikaystävä" Marco, Juhanin kaveri gynekologi-Pekka sekä Tuulan bestis "aavistuksen" yläluokkainen Marjut. Eri tavoin sopassa ovat mukana vielä Tuulan ihmiskauppiasäiti Yrsa, Juhanin kriminaaliveli Wolffi, lapsettomuudesta kärsivä poliisipariskunta sekä sekalainen lauma muita tuttavia ja kylänmiehiä.

Erobakkanaalit huipentuvat suomalaiskansallisesti känniseen paneskeluun, mutta kuka on kenenkin kanssa ja missä, sitä onkin jännää seurata.

Hannu-Pekka Björkman ja Elina Knihtilä ovat vallan mainioita eroavana pariskuntana. Alkupuolen riitelytkin vaikuttavat meikäläisen kokemuspohjalla vähän liiankin todentuntuisilta. Porukkaa elokuvassa lappaa ehkä aavistuksen verran liikaa miun makkuun, mutta hei. Haarautuvan rakkauden talo on Kaurismäen leffa ja siinä puhutaan!

Paha päivä

Benis Affleckilla ja Samuel L. Jacksonilla on vähän paha päivä. Huippulakimies Gavin Banekin (Benis) tarttis ehtiä oikeuteen puolustamaan pomojensa rahoja, ex-alkkis Doyle Gipson (Samppa) taas kiiruhtaa samaan paikkaan saadakseen poikiensa yhteishuoltajuuden. Yksi epäonnistunut kaistanvaihto ja kummankin päivä menee niin sanotusti persiilleen. Poijjaat syyttävät epäonnesta toinen toisiaan ja alkaa keskinäinen vainokampanja. Eihän siinä oli kuin häviäjiä ja sivullisetkin saavat kärsiä.

Changing Lanes ei liene mikään valtaisa klassikkoelokuva, mutta kyllä sitä ihan mielikseen maanantai-illan ratoksi katsoi. Jos ei siitä muuta ylevää ajatusta löydä, niin ainakin sen, että ei kai sitä aina tartte olla niin helkkarin itsepäinen.

"It's like you go to the beach. You go down to the water. It's a little cold. You're not sure you want to go in. There's a pretty girl standing next to you. She doesn't want to go in either. She sees you, and you know that if you just asked her her name, you would leave with her. Forget your life, whoever you came with, and leave the beach with her. And after that day, you remember. Not every day, every week... she comes back to you. It's the memory of another life you could have had. Today is that girl."

- Gavin Banek

28 weeks later

Siinä suurinpiirtein 28 Weeks Later -leffan viitekehys. DVD-kotelossa kehdataan väittää, että tämä päihittää ensimmäisen osan, 28 Days Later, mutta sallikaa mun nauraa.

Robert Carlyle tekee kyllä elämänsä roolin tulkitessaan vahvasti perheenisää, joka saa lapsensa kotiin kun Lontoota aletaan uudelleenasuttaa virusepidemian jälkeen. Leffan äänimaailma on kieltämättä kauhuleffalle epätavallinen, mutta siihen ne epätavallisuudet sitten jäävätkin. Valtaisan suuria yllätyksiä ei matkalla vastaan tule, vaikka ainahan sitä voi itseään viihdyttää arvailemalla ketkä jäävät tällä kertaa henkiin.

Vaikka loppu vääntääkin rautalangasta jatko-osan tulon, niin pliis. Jättäkää se 28 Months Later tekemättä. Jookos?