Alle kouluikäisenä minulla oli yksi koiraspuoleinen kaveri, sanotaan vaikka "Ville". Joskus leikimme hänen luonaan sellaisilla muovisilla He-Man -figuureilla. Ville leikki He-Manilla ja minä halusin aina ehdottomasti Skeletorin, mikä varmasti kertoo minusta jo jotain...
Joten kun yhtenä iltana viime viikolla siippa ylipuhui minut katsomaan Dolph Lundgrenin laatuleffoja, motivaatio kohosi huippuunsa kun tajusin, että Masters of the Universe kertoi juurikin He-Manista ja Skeletorista.
Elokuvan jälkeen kävimme kutakuinkin seuraavanlaisen ajatustenvaihdon.
Siippa: No, mitäs tykkäsit?
Minä: Ihan ookoo se oli.
S: Et oo tosissas? Sehän on ihan käsittämätöntä shittiä. Kaikkien mielestä.
M: No musta se oli tavallaan ihan sympaattinen. Kaikki ne Tähtien sodan jämävarastosta hankitut asut ja läpinäkyvät avaruusalukset ja muut. Kyllä se varmaan parempi oli kuin Christopher Lambertin Beowulf. Tai Tuhon juna.
S: Mun täytyy tunnustaa jotain.
M: No mitä?
S: Me lyötiin töissä poikien kanssa vetoa siitä, että saanko sut katsomaan tätä. Ne veikkasi, että sä et kato.
M: Ai. No paljon voitit? Ollaanko me nyt rikkaita?
S: Ei me rahasta lyöty vetoa.
M: No höh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti