maanantai 22. lokakuuta 2007

Ocean's Thirteen

Miten en yhtään muista, että tämä elokuva olisi tullut leffateattereihin? No, eipä sitä voi kaikkea muistaakaan.

Perjantaina otettiin ja vuokrattiin kaksi leffaa, Ocean's Thirteen ja Unknown. Leffojen höysteeksi oli juustoja ja valkkaria. Valkoviinin takia Unknown on meikäläiselle ihan tuntematon, nukuin ekan vartin jälkeen melkostalailla sikeästi. Ocean's Thirteen tuli kuitenkin katsottua ihan tikkana pystyssä.

Kahden ensimmäisen - siis Ocean's Elevenin ja Ocean's Twelwen - jälkeen en oikein uskaltanut odottaa mitään tajuntaa räjäyttävää. Toivoin kuitenkin, että leffa noudattelisi samaa nokkelanhauskaa linjaa. Ihan en ole selvillä siitä, mistä tuo kolmetoista oli leffaan saatu. Vähän väkisin nimi oli väännetty.

Muuten elokuva oli kuitenkin todella viihdyttävä ja ihanasti täynnä viitteitä niin edellisiin elokuviin (alkuperäiseen Ocean's Eleveniin ja uusiin versioihin) kuin tähtien yksityiselämään ja maailmanmenoon ylipäätänsäkin. Esimerkkeinä mainittakoon George Clooneyn (i-h-a-n-a) hahmon Danny Oceanin toteamus, että hän voikin tästä sitten lihoa (> Syriana). Tai Brad Pittin (i-i-i-i-i-h-a-n-a) esittämän Rustyn haaveentapainen aloilleen asettumisesta ja parin lapsen hankkimisesta (> Kyllä te sen itsekin tiedätte). Meksikolaisella tehtaalla käytiin työtaistelua, jossa polttopulloina oli totta kai tequila-pullot ja huimat palkankorotusvaateet, en nyt muista, taisteltiinko siinä ihan 3,5 eurosta per nenä.

Edellisten leffojen tunteminen ei ole välttämättömyys, mutta se auttaa ymmärtämään tiettyjä juttuja. Muutenkin tämä elokuva päättää Oceanin Dannyn jengin saagan - siis toivottavasti. Ocean's Fourteen voisi olla jo vähän liikaa.

"You shook Sinatra's hand. You should know better."

1 kommentti:

Kirsikka kirjoitti...

Ocean's Eleven oli ihan hyvä leffa mutta jostain syystä en ole ikinä tullut katsoneeksi noita lisäkkeitä. Taitaa ne tuolta siipan hyllystä kyllä löytyä...

Ehkä otan itseäni vielä niskasta kiinni.