Vares - Sukkanauhakäärme

Tänään kirjoitamme jännittävästi elokuva-arvostelun elokuvasta, jota emme ole nähneet. Ja sitten voimmekin taas puhua itsestämme ensimmäisessä persoonassa... Sulhoni kävi tänään siis katsastamassa uuden Vareksen ja avautui siitä minulle niin paljon, että päätin jakaa ilosanoman blogin lukijoidenkin kanssa. Huomatkaa optimistisuuteni siihen, että tätä blogia lukee enemmän kuin yksi ihminen.

Asiaan. Oli kuulema aika huono. Nopeasti ja halvalla tehty, ja sen huomasi. Köykäinen juoni, jota ei oltu viitsitty kunnolla kirjoittaa. Eikä näkynyt tissejä. Näyttelijäsuoritukset olivat keskinkertaisia, mutta se jäi hämärän peittoon johtuiko tuo ohjauksesta vai käsikirjoituksesta. Kummassakaan ei kuulema kehumista ollut. Suoraan kirjasta käännetty leffa ja tarinaa kuljetettiin eteenpäin päähenkilön kertojan äänellä. Ei siis viitsitty näyttää elokuvan keinoin mitä tapahtuu, joten sama vaikka olisi ostanut äänikirjan.

Aika masentavaa. Joten eiköhän tämä ollut tässä.

The Fighter - Taistelija

Minun mielestäni nyrkkeily on (showpainin rinnalla) universumin turhimpia lajeja. Mitä järkeä on maksaa siitä, että näkee ihmisten hakkaavan toisiaan? En ymmärrä. Siksi onkin aavistuksen hassua, että minä valitsin lauantai-illan elokuvaksi nyrkkeilyleffan. Noh, ehkä Marky Mark Wahlberg ja Christian Bale vaikuttivat asiaan jotenkin...

Dicky (Bale) on entinen pikkukaupungin nyrkkeilysuuruus, jonka suurin saavutus sijoittuu neljäntoista vuoden taakse. Nykyiset saavutuksen rajoittuvat pääasiassa crackin polttamiseen. Micky (Marky Mark) on Dickyn pikkuveli, joka yrittää saada omaa nyrkkeilyuraansa käyntiin. Valmentajana toimii ailahtelevainen Dicky ja managerina äiti, joka edelleen palvoo vanhempaa poikaansa ja uskoo tämän paluuseen kehässä.

Aavistuksen pitkäveteisessä leffassa naiset ovat keskimäärin kamalia ämmiä ja miehet vähän sellaisia ressukoita, joille nyt vaan tuppaa käymään huonosti. Ja tietysti siinä vaiheessa kun Dicky joutuu vankilaan ja siinä sivussa vierottuu huumeista, kokee hän valaistumisen ja pois päästyään tahtoo parantaa tapansa. Yllättäen elokuvan loppuun sijoittuu vihdoinkin Mickyn elämän suuri tilaisuus, mutta enpäs taida paljastaa miten siinä käy. Kukaan ei kuitenkaan arvaa, etenkään kun tämä(kin) elokuva perustuu tositapahtumiin.

Koska en tosiaan ole mikään nyrkkeilyn ystävä, on elokuva siis hetkittäin hiukan pitkäveteinen. Christian Bale on kylläkin loistava narkkari-Dickynä ja Marky Mark aika tasaisen varma, joskin vähän ilmeetön Mickynä. Joten parasta taitavat olla elokuvan raivostuttavat naiset.

Bridesmaids

Anniella (Kristen Wiig) menee ihan hyvin. Tai no, kohtalaisesti. Oma kakkupuoti on kaatunut, poikaystävä lähtenyt ja uusi hoito on todellakin vain uusi hoito. Kimppakämppä brittiläisen "persoonan" Gilin (Little Britainin Matt Lucas) ja tämän loisivan siskon kanssa ei myöskään ihan vastaa unelmia. Iloa elämään tuo kuitenkin se, että paras ystävä Lillian (Maya Rudolph) menee yllättäen kihloihin ja pyytää Annieta kaasokseen.

Siitähän ei voi seurata mitään hyvää.

Lillian on sulhonsa kautta tutustunut yläluokkaiseen Heleniin (Rose Byrne), joka on "oikeasti tosi ihana" (Annien mielestä täysi bitch). Helen on luonnollisesti yksi morsiusneidoista, eivätkä muutkaan porukasta ole yhtään sen täysipäisempiä. Kaikkein vähiten sulhon poikamainen sisko Megan (Melissa McCarthy).

Tällä porukalla mennään. Tiedossa on sikailua ja örveltämistä, joka saa Kauhean kankkusenkin kalpenemaan. Myötähäpeän rinnalla on kuitenkin koko ajan puhdas sääli poloista Annieta kohtaan, joka oikeasti on todella sympaattinen ja tekee parhaansa. Hänelle toivoisi pelkkää hyvää, mutta vituiksi menee, vaikka kuinka yrittäisi.
Sokerina pohjalla on myös perverssillä naapurinpoikamaisella tavalla todella viehättävä poliisi Nathan (Chris O'Dowd), joka tekisi mieli kuoria kuin pistaasipähkinä.

Omat ennakko-odotukseni eivät olleet kauhean korkealla Bridesmaidsia katsomaan mennessä, mutta kerrankin yllätys oli positiivinen. Kristen Wiig ja Maya Rudolph olivat kyllä siinä mielessä väärässä paikassa, että (anteeksi ikärasistinen kommenttini) naamojen perusteella tämä kolkyt plus -meininki tuntui enemmän nelkyt plus -meiningiltä. Mutta jos sen epähuomion yli pääsee, on kyseessä varsin viihdyttävä elokuvatuokio. Tämänhän voisi katsoa vaikka omissakin polttareissa, vink vink!