sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Skyfall

(Spoilaan minkä ehdin. Älä lue, jos et tahdo tietää.)

Käytiin siipan kanssa katsomassa Bondin Jamesin uusin. Ja vot, että oli komia leffa! Visuaalisesti mahtava tuotos, eikä ollenkaan sellaista perinteistä duracellpuputakaa-ajosähellystä, josta tulee vain migreeni ja epilepsiakohtaus. Kyllä Skyfallissakin kaahattiin, mutta nyt oli leikkaamossa pysynyt mopo aisoissa.

Jamesista annettiin myös harvinaisen syvällinen kuva ja menneisyyteenkin kurkattiin. Herkkä hetki Jamesin ja Javier Bardemin esittämän pahiksen välillä oli, noh, herkkä. Yllättävä suorastaan ja siksi raikas. Itse pidin myös kohdasta, jossa keskusteltiin ensin Jamesin perinteisyydestä ja sitten palattiin elokuvahistoriassa niihin aikoihin, kun lemmenkohtauksista kerrottiin ilotulituksin ja muin räjähtein. Hauska läppä!

Mutta.
Sitten tulee se mutta.

Sen muotoinen mutta, että oikein rautalangasta puolen elokuvan ajan väännetään, kuinka MI6 on mennyt ihan vituralleen eikä mikään enää onnistu. Ja sattumalta sinä aikana johdossa on ollut nainen. Mutta ei huolta! Elokuvan lopussa palautetaan naiset paikalleen sihteerinpöydän taakse semmoisella rytinällä, että heikommallakin havaintokyvyllä varustettu katsoja sen hiffaa. Ja uudeksi johtajaksi nousee... Niinpä.

Kunpa vain elokuva olisi loppunut pari minuuttia aikaisemmin.
Silloin olisin valmis hehkuttamaan Skyfallin loistavuutta paljon estottomammin.

Ei kommentteja: