Eilen illalla arvoimme varttitunnin elokuvaa. Siippa halusi katsoa ensimmäisen Tappavan aseen, minä vastustelin, koka "muistin sen ulkoa". Vessakohtauksen ja kaiken muun. Lopulta myönnyin ja ihan hyvä niin. Koska (jälleen kerran) valikoiva muistini oli valikoinut väärin, ei se vessakohtaus ollut ykkösessä vaan jossain muussa. Enkä muistanut ykkösestä juuri mitään muutakaan. En ainakaan sitä, miten paljon synkempi se oli joihinkin myöhempiin verrattuna.
Mel Gibson kärvistelee uskottavanoloisesti vaimonsa menettäneen, itsetuhoisen Martin Riggsin roolissa ja Danny Glover komppaa Murtaughina. Tosin tällä hetkellä katsottuna juuri viisikymmentä täyttäneen Murtaughin huokailut I'm too old for this shit kuulostavat hiukan koomisilta, viisikymppinenhän on vielä nuoruutensa kukoistuksessa.
Kaksikko Riggs ja Murtaugh päätyy selvittämään jälkimmäisen entisen sotakaverin (vuonna 1987 Vietnam oli vielä pop) tyttären kuolemaa. Homma näyttää ensialkuun selvältä, mutta sitähän ne eivät koskaan ole. Roskiksesta alkaa löytyä jos jonkinlaista kenraalia ja huumekuriiria ja korruptoitunutta pankkiiria kun aikansa penkoo. Välillä heitetään vähän huonoa läppää rouva Murtaughin huonoista ruoanlaittotaidoista ja sen sellaista.
Mutta kuten sanottu, läppää lentää vähemmän kuin muistin ja meno on muutenkin synkempää. Katsotaan mihin se kehittyy, kunhan saamme tahkottua saagaa eteenpäin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti