Tusinatavaraa

Kuinka ollakkaan, katselin lauantai-illan ratoksi semihömppähalpisleffan nimeltään Kunniavelka. Kyseessähän oli tusinaromaaneja suoltavan Nora Robertsin romaaniin perustuva, sanoinko jo, tusinaelokuva. Pääosassansa oli sunnuntaina nuoren elämänsä päättänyt Brittany Murphy (RIP).

Muutaman Nora Robertsin romaanin lukeneena elokuva oli kaikkea muuta kuin yllätyksellinen. Oli suvun painolastia, oli suurkaupungissa menestystä niittänyt mutta pikku kaupungin rauhaan kaipaava pääosatyttö, oli suuri suvun salaisuus, oli poliisille töitä, oli komea naapurin mies ja sen lisäksi komea entinen aviomies joka ehti saada nyrkin nenäänsä jo heti alkutekstien jälkeen.
Kuollut isoäiti antoi ohjeita unessa, joku terrorisoi pääosatytön kotia/pihaa/autotallia/autoa, selviää salaisuuksia, tulee esiin lisää salaisuuksia, ratkotaan vähän arvoituksia, epäillään jokaista sopivan ikäistä mieshenkilöä syylliseksi, ja ihan sitten vain loppumetreillä se kiltti naapurin täti paljastuukin mielipuoliseksi tappajahempukaksi jolla on petturi aviomies.

voi riemu, että oli taas lystiä katseltavaa, mutta pakkohan se oli siis loppuun asti katsoa kuitenkin. Mutta ettei jäänyt paha mieli, niin pääosatyttö sai naapurin superkomean miehen puolisokseen ja kaikki (paitsi se mielipuolinen tappajatäti joka joutu poseen) elivät elämäänsä onnellisesti eteenpäin.

Mä en ehkä kestäisi jos mun tusinaromaaneista tehtäis noin laaduttomia elokuvia.